Miksi ostaa kotimaista?

suomalaisetvaatteet

Mukavaa Torstaita kaikille!

Tänään päätin tulla kirjoittamaan aiheesta, joka on pinnalla aina tuon tuosta, eli minkä takia kannattaa suosia suomalaista, myös silloin kun tulee kyseeseen vaatteet ja pukeutuminen. Suomalaisten tuotteiden ostamisessa on paljonkin etuja, joista kerron muutamia, jotka minua saavat suosimaan suomalaista, aina kun siihen vain on mahdollisuus.

  1. Tuet samalla Suomen taloutta. Ei ole salaisuus, että Suomella ei tätä nykyä mene kauhean hyvin, etenkään kun on kyse valtion taloudesta. Ostamalla suomalaisia, ja Suomessa tuotettuja tuotteita, tuet samalla kaatumassa olevaa, tai paremminkin jo kaatunutta Suomen taloutta.
  2. Suomalaiset tuotteet ovat laadukkaita. Suomalaiset vaatteet ja asusteet ovat lähes poikkeuksetta hyvälaatuisia, ja kestäviä. Vaikka ne saattavat maksaa enemmän kuin ulkomaiset, kiinassa tuotetut, niin ne useimmiten myös kestävät käytössä 10 kertaa kauemmin.
  3. Suomalaiset merkit ovat ihania. Suomalainen suunnittelu ei ole pelkästään kestävää ja laadukasta, vaan myös todella ajan hermolla, tyylikästä. Esimerkkinä esimerkiksi Katri Niskanen, jonka oman merkin, yksinkertaisen tyylikkäitä vaatteita on saatavilla niin arki- kuin juhlakäyttöön.
  4. Vähennät jätettä. Tiesitkö, että pelkästään Suomessa syntyy joka vuosi 90 miljoonaa kiloa vaatejätettä, jotka syntyvät pääosin halpaketjujen myymättä jäämistä vaatekappaleista? Ostamalla laadukkaita, kotimaisia tuotteita vähennät syntyvän jätteen määrää. Kun ostat hieman kalliimman, ja parempilaatuisen vaatteen, on paljon todennäköisempää, että se kestää pidempään, ja haluat myös käyttää sitä pidempään, kuin halvannäköisiä – ja halpoja, muotihömpötyksiä.