Monta tapaa saada kaunis takapuoli

Tämän hetken uusi musta on ehdottomasti takapuoli. Miehet on jo aikojen alusta jaoteltu joko rinta- tai peppumiehiin ja nyt on sosiaalisen median täyttänyt pitkän aikaa pakarakuvat. Ja vieläpä täydelliset, pyöreät ja sopivan kiinteät pakarat ovat olleen kuvien kohteena. Aikaisemmin on esitelty silikonirintoja, mutta nyt on katse kiinnittynyt pakaroihin. Pakaralihashan on yksi ihmisen suurimmista lihaksista, joten tämän erogeenisenkin alueen treenaaminen on tärkeää ihan jokaiselle itsestään huolta pitävälle. Tuo massiivinen lihas saattaa laiskistua, jolloin ei myöskään treeni mene perille. Pyöreän, hyvännäköisen pyllyn saa treenaamalla tai oikotien kautta eli pakaraimplantit ottamalla. Silikonimplantit houkuttelevat mahdollisella helppoudellaan ja myös silloinkin mikäli jokin geneettinen ominaisuus estää saamasta treenaamalla haluamansa kaltaista takapuolta, on silikoninen vaihtoehto olemassa.

peppu pyöreä

Pepputreeni pitää tehdä oikein

Saadakseen treenaamalla tällä hetkellä kuumana puheenaiheena olevan sekä erittäin halutun pyöreän, kiinteän takapuolen, pitää pepputreeni tehdä oikein ja oikeilla liikkeillä. Suurin osa treenaajien tekemistä pakaraliikkeistä treenaa loppujen lopuksi jotain muuta kuin pakaralihaksia. Helposti pepputreeni menee etureisien piikkiin, jolloin tietenkään haluttuja tuloksia ei tule. Sporttinen takapuoli voidaan saavuttaa kovalla työllä, mutta on pidettävä huoli että oikea lihas tekee halutun työn. Muun muassa täältä voit lukea tehokkaasta pepputreenistä, joka toimii ja pylly pyöreytyy ihan silmissä, kunhan pakaralihas on oikein aktivoitu.

Treeni ei tehoa haluttuihin likasiin, mikäli hermostus on hukassa. Tällä tarkoitetaan kykyä aktivoida haluttu lihas, jolloin treeni osuus haluttuun kohteeseen. Monella ihmisellä pakaralihaksen aktivoiminen on vaikeaa ja silloin pakaralihas ei tee työtä, vaan se tuntuu reisissä. Näin tuloksia ei synny peppuun, kun reidet treenaavat ja turhaudutaan treenin toimimattomuuteen. Hermotusongelmien vuoksi ammattilaisen tapaaminen on paikallaan, mutta vapaa-ajallaankin voi asiaan saada itsekseen muutoksia ja treenin perille sinne minne halutaankin.

Hermostuksen eli pakaralihaksen aktivointia voi kokeilla helpoilla nikseillä, jotka jokaisella onnistuvat kotioloissa. Tarvitaan vain portaat ja niitä pitää nousta oikealla tavalla. Kantapää viedään portaalle noustessa aina ensin alas, jolloin takareidet ja pakarat aktivoituvat paljon paremmin kuin pelkällä päkiällä astuttaessa. Myös polvien ei saa antaa taittua sisäänpäin, vaan ulospäin, jolloin saadaan peppulihaksia aktivoitua. Mikäli kuitenkin tuntuu, ettei portaita oikein nousemalla pakara aktivoidu tai vain toinen puoli tuntuu aktiiviselta, kannattaa vierailla ammattilaisen kuten esimerkiksi fysioterapeutin luona hakemassa vinkkejä tasapuoliseen pakaroiden herätykseen.

pepputreeni

Kirurgin veitsestä apua pepun muokkaukseen

Mikäli haluaa pyöreän, kivan ja kiinteän tarakkaosaston heti tai treenaaminen ei onnistu, on nykyään tosiaan mahdollista ottaa myös pakaraimplantit tai laittaa rasvaimulla täytettä takapuoleen. Ammattilaisten mukaan lopputuloksesta on mahdotonta nähdä onko pakaroita korjailtu, mikäli toimenpide vain tehdään oikein, joten tässä saattaa olla monelle vastaus lautapeppuun.

Suomessa suositaan enemmän oman rasvakudoksen siirtoa peppuun eikä implantteja käytetä niin usein. Esimerkiksi komeiden peppujen luvatussa maassa eli Brasiliassa implantteja laitetaan runsain mitoin, mutta kyseessä on vierasesine joka asetetaan kehoon ja niissä on aina riskinsä, jotka jokaisen on hyvä tiedostaa. Implantin laitosta voi seurata tulehdus, se voi liukua virheelliseen asentoon tai jopa luiskahtaa ulos.

Toinen vaihtoehto ja tosiaan Suomessa suositumpi versio on rasvaimu, jos vain omasta takaa täytettä löytyy. Implantit ovat kuitenkin takapuolessa koko ajan paineen alla, kun päivästä istutaan aloillaan monta tuntia. Peppu on kuitenkin erittäin otollinen paikka rasvalle ja siirretty rasva menestyy hyvin uudessa ympäristössään. Rasvasolut ruiskutetaan usean pistoaukon kautta moneen kerrokseen viuhkamaisesti, jotta saadaan luonnollinen, tasainen ja pysyvä lopputulos.

peppuimplantit

Peppu on pop – kuten myös sinäkin

Takapuoli on pop tänä päivänä ja sen eteen nähdään vaivaa, kukin tyylillään. Täydellisen pakaraosaston voi saada myös treenillä, mutta työtä se vaatii. Komean takapuolen saaminen on usein rakenteellinen asia ja vielä useammin täysin yksilöllistä. Pakaroiden kehitykseen ja pepun muotoon vaikuttavat liikuntahistoria, nykyiset harrastukset sekä tietenkin treenimäärät. Mikäli kuitenkin tähän peppuoperaatioon päätyy ja tarvitsee toipumiseen viihdykettä, kun istumaan ei pääse ja käveleminen saattaa tehdä kipeeä, kannattaa tarkistaa erilaisten nettikasinoiden tarjonta viihdykkeen kannalta. Lisätietoja klikkaamalla tästä.

Toivomme kuitenkin jokaiselle sellaista täydellistä peppua, minkä itse kukin haluaa. Muoti-ilmiöiden perässä ei pidä juosta plastiikkakirurgille, mutta mikäli tämä vaaditaan jotta saa unelmiensa pyllyn, se myös sallittakoon jokaiselle. Treenaamalla tai veitsen alle menemällä voi siis saada itselleen sellaiset pakarat kuin haluaa, mutta työtä ja vaivannäköä se molemmissa tavoissa vaatii. Tärkeintä jokaiselle on kuitenkin olla tyytyväinen itseensä, saavuttaa sen sitten kehonmuokkauksella tai itsensä hyväksymällä juuri sellaisena kuin on.