Kevään hankintoja

Hei, ja mukavaa perjantaita ystävät.

Toivottavasti teillä kaikilla oli mukava kevät, minulla ainakin oli. Nyt on kuitenkin siirrytty jo kesäkuun puolelle, vaikka sitä ei säästä huomaakaan. Ajattelin sen kunniaksi esitellä teille hieman viimeaikaisia ostoksiani. Olen ostanut muutamia juttuja kesää varten, joihin olen todella tyytyväinen. Nämä ovat tämän kesän ykköshankintoja, jokaiseen vaatekaappiin. Toivottavasti myös te pidätte niistä.

  1. Lierihattu. Kummaa kyllä, minulla ei ole ollut hattua, sitten vuoden 1995 rantaloman Mallorcalla. Silloin hattuni olikin sitten niin iso, että se peitti puolet vieressä kävelevän henkilönkin naamasta. Nyt ostin kauniin, maltillisen kokoisen mustan lierihatun. Se tulee olemaan kätevä rannalla, ja miksei kaupungillakin. Etenkin odotan innolla, että pääsen käyttämään sitä, tulevalla Toscanaan sijoittuvalla kesälomallani.
  2. Olkilaukku. Tiesittekö, että suuret olkilaukut ovat tämän kesän hitti? Avaa mikä tahansa muotilehti, ja löydät sen sivuilta olkilaukun. Löytämäni yksilö on kätevän suuri, mutta ei kuitenkaan tajuttoman kokoinen. Sitäkin on todella hyvä käyttää lomamatkalla. Ajattelin ottaa laukun, myös käsimatkatavaralaukuksi lennolle, sillä se on todella tilava, ja en halua sen menevän lyttyyn matkalaukussa.
  3. Kiilakorkoiset sandaalit. Maltilliset kiilakorot ovat nyt se juttu. Mikä parasta, niillä on mukava kävellä, ja ne näyttävätkin hyvältä melkein minkä tahansa asun kanssa. Ostin räikeän pinkit, koska ajattelin, että ne sopivat täydellisesti valkoisen mekkoni kanssa. Asuun yhdistän vielä kultaisen laukun, ja lakkaan kynnet pinkillä, sekä laitan samansävyistä huulipunaa.
  4. Korkeavyötäröiset housut. Löysin viime viikolla aivan täydellisen parin kesähousuja. Ne ovat paitsi erittäin tyylikkäät, myös erittäin mukavat päällä. Vyötäröllä on näyttävä rusetti, joka korostaa kapeaa uumaa, ja housut ovat hyvin laskeutuvaa, ohutta kangasta. Sen vuoksi ne eivät ole kesälläköön liian kuumat, vaikka ovatkin kokomittaiset.