Tällä kertaa tulin kertomaan teille tarinan siitä, mitä minulle tapahtui nuorena, sillä asia tuli mieleeni yllättäen, kun kyseisen henkilön nimi pomppasi esiin eräässä keskustelussa. Yhä tuon henkilön nimi särähtää hieman korvaani. Kyseessä on entinen paras kaverini, Niina. Päätin kertoa tarinan sen vuoksi, vaikka se ei liity sinänsä muotiin, että opin tapahtuneesta erittäin paljon, silloin aikanaan. Ensimmäisenä opin, että ei kannata antaa yhden ihmisen pilata elämäänsä. Niinhän ne kaikki sanovat, mutta todellisuudessa se on helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin siinä tapauksessa, jos se ihminen tietää sinusta lähestulkoon kaiken, ja on sinulle yksi rakkaimmista ihmisistä, heti perheesi jälkeen. On helppo sanoa, että älä välitä, on helppo kertoa toiselle, että älä anna sen pilata sun elämää. Mutta toteutus ei ole läheskään yhtä helppo.
Asuimme Niinan kanssa yhdessä, olimme parhaita kavereita, ja meitä yhdisti ennen kaikkea surkea huumori. Saatoimme joko keskustella koko illan syvällisistä aiheista, tai nauraa räkäisesti tyhmille vitseillemme, joita kukaan ei ymmärtänyt. Se kaikki kuitenkin väistyi, ja tilalle tuli riidat. Riidat mitä typerimmistä asioista. Alusta asti, kun hän saapui, ja nähtiin pitkän tauon jälkeen, tunsin, että se oli ihan erilaista, kuin ennen. Minä olin asunut jo jonkin aikaa ulkomailla, ja se oli muuttanut minua. Hän taas oli aivan samanlainen, kuin aina ennenkin. En ole ennen uskonut siihen, että ihmiset voi kasvaa erilleen. Nyt uskon, ja tiedän sen. Tiedän myös sen, että ihmistä ei voi tuntea, ennen kun hänen kanssaan asuu.
Tärkein asia, jota kuitenkin opin siitä kaikesta tappelusta, oli se, että ei kannata jäädä ystävyyssuhteeseen, joka ei tuo enää itselle minkäänlaista iloa. Paras neuvo, mitä olen koskaan saanut, on se, että kannattaa viettää aikaa ihmisten kanssa, jotka saavat sinut hymyilemään, ei niiden kanssa, joiden seurassa et ole paras versio itsestäsi.